Kansikuva

 

Syystunnelmia ja joulun odotusta,Koskimies, Tiia

Syystunnelmia ja joulun odotusta on houkutteleva teos, jonka ihanissa ideoissa ja tunnelmallisissa kuvissa talven suurin juhla tuoksuu ja maistuu. Samalla se on toimivia ja selkeitä ohjeita sisältävä käsikirja, josta löydät kaikki suomalaisen joulun ainekset ja jonka pariin voit palata vuosi vuoden jälkeen.

 

 

Martat - Martan joulukirja

Martan joulukirja

Martan joulukirja alkaa paremmin kuin mikään toinen joulukirja. Kirjaa avattaessa näet pienen oven, jonka takana lukee: Siivoa komero, jos aiot viettää siellä joulun. Tämä rentouttaa suunnattomasti, sillä tunnen lievää alemmuutta kaiken taitavien Marttojen rinnalla. Turhaan pelkäsin. Martat eivät nipota. Yleinen teema on ottaa rennosti, tehdä se mitä pystyy niin lahjojen, koristelun, siivoamisen kuin ruokienkin suhteen. Joulu tulee kalenteriin merkittynä päivänä, vaikka sohvan alla olisikin villakoiria tai lanttulaatikko ei ole itse tehtyä.

Ruoka-ohjeissa on merkitty erikseen kevyet vaihtoehdot ja lahjoiksi sopivat ruuat. Hieman hupaisaa on, että ohjeita on yli puolet kirjasta ja sen jälkeen tulee kaksi tyhjää sivua omille resepteille! Minulla tumpelokokillakin on pari kansiollista reseptejä vastaisuuden varalle (kröhm…) ja revin niitä koko ajan lisää irti lehdistä! Olisin myös kaivannut tilaa omalle listalle tehtävistä töistä. Kierrekantista kirjaa on näppärä käsitellä ja isokokoinen teksti nopeaa lukea keittiön höyrystyneessä ilmatilassa.

 

Joulupilke
kappaleita juhlan tekijöille
Toimittanut Juha Nirkko

Juhlaperinnettä-sarjan rinnakkaisvihkonen, joulunajan käytännöllinen käsikirja tiernapojista, leikeistä, joulun perinteisiä reseptejä.

Milloin on Nikolauksen päivä? Millaiset ovat nuuttipukin varusteet? Voiko piparkakkutaikinan leipoa heti? Onko joululeikkejä, joihin ei tarvita olkikuormaa? Miten koristellaan kuusi 1920-luvun tapaan? Löytyykö jostakin helppo Tiernapoikien säestys? Miten pikkujoulupuhe saadaan onnistumaan?

Kun juhlan kokonaisuus tai osat mietityttävät, Joulupilke tulee apuun. Se on pieni mutta tehokas opas koteihin, kouluihin, työpaikoille tai minne vain, missä joulua valmistellaan. Ohjeet, vihjeet ja muu ohjelmisto on valittu siten, että käytännön toteutus onnistuu - ja houkuttelee. Perinteisiä aineksia voi soveltaa nykyhetken ja oman käyttötilanteen mukaan. Valikoimasta on myös lupa nauttia sellaisenaan, 1920 - 50-lukujen tasokkaina jouludokumentteina.

Joulu joutui
Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia
Toimittaneet Juha Nirkko ja Urpo Vento

"Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan..."
Tähän kirjaan on koottu kertomuksia, kuvia ja historiallista tietoa joulunvietosta noin 150 vuoden ajalta. Joulun uusi tapakulttuuri kotiutui Suomessa ensin säätyläisten ja kaupunkien porvariston keskuuteen. Toisaalta vanha maalaisjoulu elää sitkeästi nykyisten kaupunkilaisten mielessä. Jouluna arvostetaan perheen ja suvun perinteitä, ja lapsuuden joulut ovat rakkaita muistoja.


Zachris Topeliuksen Sylvian joululaulu on osa suomalaista jouluperinnettä. Topelius oli kokenut joulun kuusineen ja lahjoineen jo lapsuudenkodissaan 1820-luvulla. Kertomuksissaan ja runoissaan hän tuli sittemmin antaneeksi uusia joulunvieton malleja suomalaisille.

 

 

Tonttu
Tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä
Teksti Marjut Hjelt; kuvat Jaana Aalto

Tervetuloa tutustumaan Tonttuun ja hänen suvussaan perimätietona kulkeviin tarinoihin!
Suuressa metsässä, järvien ja vuorten takana, kaukana ihmisasumuksista asuu Tonttu. Hän tuntee kaikki eläimet ja haltijat, ja häne luonaan on aina tilaa apua tai yösijaa tarvitseville. Tonttu hoitaa parantavilla yrteillään metsänväen vilustumiset ja haavat. Hänen varastoissaan on aina runsaasti marjoja, sieniä ja muita luonnonantimia. Joskus Tonttu joutuu myös puolustamaan ystäviään, sillä suuressa metsässä asuu monenlaisia eläimiä, ja Pakkasherrakin saattaa uhata jäätävällä kylmyydellään.

Tontun suureen sukuun kuuluu monia tarunhohtoisia esi-isiä ja -äitejä, joiden urotöistä tai kepposista hän iltaisin kertoo mökissään vieraileville tarinoita. Villar Yksisilmäinen, Tomovikka, kartanotonttu ja monet muut ihmisten asumusten lähellä asustavat kodinhaltijat ovat kaikki Tontun sukua.

Jouluaatto, josta tämä kirja kertoo, vietetään metsän kuninkaan Tapion luona. Sinne on kokoontunut koko metsänväki pienimmästä suurimpaan.
Kirjan lopussa on katsaus suomalaiseen kodinhaltijaperinteeseen, tonttukirjoihin ja joulutontun historiaan. Historiaa on - jo keskiajalla tonttujen kerrotaan olleen ihmisten ja eläinten kelpo apulaisia - joskus kiusankappaleitakin.

Marjut Hjelt ja Jaana Aalto aloittivat yhteistyönsä suurta ihastusta herättäneellä Keijukaiset -kirjalla (1995). Sama taianomainen lumo kuin keijukaistarinoissa on Tonttua ja hänen sukunsa elämää kuvaavissa kertomuksissa.

 

 

 

Joulupuu on rakennettu
Suomalaisen joulukuusen tarina

Joulupuu on rakennettu -kirja kertoo joulukuusen koko tarinan: missä olivat ensimmäiset kuuset, mistä se sai kynttilänsä, koristeensa ja mikä tekee kuusesta suomalaisen. MiIloin kuusi sai sähköt, millainen oli sota-ajan korsun joulukuusi tai miten muoti vaikutti koristeluun. Kumpi parempi, ostokoristeet vai itse tehdyt, entä ne vanhimmat mallit? Miten kuusta tulisi hoitaa? Teos on oiva antiikin harrastajien ja keräilijöiden käsikirja; se esittelee kattavasti vanhojen lasi- ja ostokoristeiden koko kirjon ja suomalaisen koristevalmistaja Weisteen tuotannon. Kirja toimii myös oman kuusen koristelun inspiraation lähteenä ja palvelee joulun perinteistä kiinnostunutta lukijaa.

Kirjan sivuilta vilahtelevat vanhat nostalgiset kuusenkoristeet, historialliset valokuvat ja mainokset virittävät joulutunnelmaan ja vievät mukanaan lapsuuden joulumuistoihin. Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella!

 

 

Koiramäen Martta ja tiernapoja,Mauri Kunnas

Koiramäen Martta pääsee äidin mukana kaupunkiin sukuloimaan juuri ennen joulua. Täti vie heidät raatihuoneen torille katsomaan, kun kymnaasin pojat esittävät tiernapoikia.

Kaikki kynnelle kykenevät professori Ruuneperista Hilanterin possuun ovat kokoontuneet seuraamaan vanhaa joulunäytelmää. Martan silmät loistavat kilpaa Aukusti-serkun kantaman suuren tähden kanssa. Kelloseppä Kröönperin kiivas kukko on sotkea koko esityksen, mutta lennokkaiden vaiheiden jälkeen kaikki päättyy raikuviin suosionosoituksiin.

Mauri Kunnaksen tunnelmallinen koko perheen joulukirja vie lukijansa entisaikojen Porvooseen.


SUOMALAINEN JOULU,Kai Linnilä – Kaari Utrio

Suomalaisille joulu on vuoden merkittävin juhla. Se katkaisee pitkän pimeän kauden runsailla valoillaan. Joulu on kuin palkinto arjen raadannasta. Sen ilmapiirissä voi pysähtyä mietiskelemään. Jouluna voi paeta suuria ihmisjoukkoja perheen piiriin. Seuraihmiselle joulu suo mahdollisuuden tavata sukulaisia ja tuttavia.

Suomalaisten joulu koostuu monista aineksista. Sen varhaisin historia palautuu muinaissuomalaiseen uskoon ja tapoihin. Varhaisimmat kristilliset kerrostumat liittyvät katolisen kirkon mysteerinäytelmiin. Myöhemmät ajat; uskonpuhdistus, kansallisen olemassaolon taistelut ja vuosisataiset kansainväliset suhteet ovat rikastuttaneet suomalaisten tapaa viettää joulua.

Joulu on ruuan aikaa, vaikka vain harvat joululaulut kertovat pöydän herkuista. Joulu on kuvien ja värien juhlaa. Suomalaiseen jouluun liittyy rauhaisa, lumen peittämä maisema.

Kai Linnilän ja Kaari Utrion kirjoittama Suomalainen joulu kertoo suomalaisen juhlan sisällön ja muotojen tarinan hauskasti pakinoiden. Kirjailijapariskunta on valinnut teoksensa sivuille kotimaisen joulun kauneimmat kuvat.

 

 

Oi Jouluyö 

Laulukokoelmassa Oi Jouluyö on keskeinen valikoima kauneimpia, kaikille rakkaiksi tulleita hartaita ja iloisia joululauluja. Laulut on varustettu sekä pianosäestyksin että sointumerkein, sanat ovat usein monilla eri kielillä. Kirja sisältää lähes sata laulua ja se on kuvitettu satukuvittaja Rudolf Koivun kiehtovilla ja tunnelmallisilla kuvilla. Tämän jouluisampaa kirjaa on vaikea löytää, jo pelkkä kuvien katseleminen vie aatokset kauaksi tarujen joulumaahan.  

 

kansikuva

RUDOLF KOIVUN JOULUKIRJA

Rakastetun kuvittajamestarin kirja koko perheelle. hienon kuvituksen rinnalla on upeaa tekstiä tutuilta ja tunnetuilta sadunkertojilta kuten Anni Swan,Raul Roine, Oiva Paloheimo.....Mukana on myös nostalgisia joululauluja.
Rudolf Koivun joulukirja on herkkä, kodikas lahja meille suomalaisille - niin pienille kuin isommillekin.

 

 

Koiramäen joulukirkko

Kertomus Koiramäen Elsan ja Killen matkasta joulukirkkoon joskus kauan sitten. Mauri Kunnas on kuvittanut Koiramäen joulukirkon sellaiseksi, kuin hänen rakastamansa Pyhän Olavin kirkko Tyrväällä oli. Surullista on, että kirkko paloi raunioiksi tuhopoltossa kolme vuotta sitten. Nyt kuitenkin kirkon kunnostustyöt ovat loppusuoralla. Mutta perinteitä on vaalittava ja oikean joulutunnelman löytää kirkosta, ihan kuin Koiramäkeläisetkin.

 

 

Korvatunturi,Pekka Vuori

Kirjassa avautuu Joulupukin elämä kotopaikassaan Korvatunturilla. Valloittavaa tietoa kaikkien lasten rakastamasta Joulupukista. Tiesittekö sitä, että Joulupukin syntymäpäivä on jouluaattona ja hän täyttää tänä vuonna 1500 vuotta! Omia synttäreitään pukki kuitenkin viettää vasta uuden vuoden puolella sillä eihän sitä aikaisemmin ehdi. Ja joulun jälkeenhän Korvatunturilla nukutaankin pitkään. Kirja kuvaa hauskasti Korvatunturin tapahtumia ympäri vuoden.

 

 

 

Viirun ja Pesosen joulupuuhat ,Sven Nordqvist

Tämän hauskan satukirjan myötä kaikki Viirun ja Pesosen ystävät voivat tutustua parivaljakon joulunalushommiin. Keksijä-Pesonen päättää rakentaa pukkikoneen ja Viirua jännittää tuleeko pukki ollenkaan. Jos et tunne Ukko-Pesosta ja Viiru-kissaa vielä niin nyt kannattaa tutustua