Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy.

Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki,
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Pyhä Lucia,
Pyhä lucia.

Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Pyhä lucia.

13.12

Pimeimmän ajan keskelle puhkeaa kirkkaus, kun Lucia-neito astelee joulukuun kolmantenatoista kynttiläkruunu päässään parrasvaloihin.
 

Ruotsalaiseen kansanperinteeseen Lucia lienee liittynyt jo 1100-luvulla, joten alkaa se kohta ikäkin Luciaa painaa. Länsi-Ruotsissa Värnernjärven tienoilla Lucian tiedetään nauttineen aamuöisen "lussebit"-murkinansa ainakin jo 1600-luvulla. Karjakin sai silloin omat "lusselyhteensä". Vähän myöhemmin herraskartanoissa valkoisiin puetut Luciat kruunattiin kynttilöin ja siten Lucia muistutti saksalaisten valkoisiin pukemaa Kristus-lasta, jolla myös oli kynttilä päänsä päällä.

 

Myös suomenruotsalaiset ottivat Lucian omakseen joskus 1800-luvulla. Porvoon lyseossa tiedetään Luciaa juhlitun ikään kuin normaalina käytäntönä ainakin jo 1860-luvulla.

Vähitellen Lucia kohosi myös Helsingissä valonkuningattaren ylvääseen rooliin kruunaamisineen ja kulkueineen. Lucia-kiinnostusta ja yrityksiäkin oli meillä jo 1930-luvulla, mutta jokavuotiseksi tapahtumakasi Lucian meillä käynnisti 1949 Folkhälsan. Ja heti 1950:sta lähtien Hufvudstadsbladet on huolehtinut valtakunnallisesta Lucia-vaalista ja siitä on tullut osa pysyvää suomenruotsalaista pikkujoulukäytäntöä.

Joulukuun 13. ja 14. välistä "Lutun yötä" on pidetty vuoden pimeimpänä yönä. Suomalaisessa Manualessa 1646 määritelläänkin, että "Lucia pisimmän yön anda ja Vitus (15.6.) pisimmän päivän kanda." Miksi Agricola kuitenkin ajoitti vuoden pimeimmän yön pari päivää aikaisemmaksi (12.12.), jää vaille selitystä.

Luciaa juhlitaan myös muutamilla ennakkoluulottomilla suomalaisalueilla, siis Savossa. Savonlinnan lyseossa muistan Luussijaa juhlitun jo 1950-luvulla. Savolaisella Luussijalla lienee ollut annos pilkettä silmäkulmassaan, kun taas suomenruotsalaisen Lucian olen aina tavannut enemmän totisena torvensoittajana.

Professori Pentti Laasonen on Lucia-perinnettä tutkiessaan nimennyt Luussija-neidon Savonlinnan lyseon suojeluspyhimykseksi. ( Miten tosissaan kirkkohistorian emeritusprofessori on tämän tehnyt, siitä en ole päässyt selville, vaikka tunnenkin hänet jo viidenkymmenen vuoden ajalta huolellisena tutkijana.)

Alkujaan Lucia on Sisilian Syrakuusasta rikkaan perheen kaunis tytär, joka jakeli rukkasia toinen toistaan hienommille kosijoilleen. Hän oli päättänyt keskittyä köyhien auttamiseen, vaikka äveriäänpuoleiset innokkaat nuorukaiset eivät tätä alkuunkaan sulattaneet. Eräs kosijoista, joka oli aina tottunut saamaan tahtonsa läpi, päätti panna kaikki peliin. Mutta ei, rukkaset tuli hänellekin. Ja niin tämä pettynyt kosija päätti kostaa oikein kunnolla.

Hän antoi Lucian ilmi keisari Diocletianuksen joukoille, joiden tehtävänä oli surmata kaikki kristityt tai muuten poliittisesti epäilyttävät. Hallinnonuudistajana tunnettu Diocletianus näet uskoi roomalaisen uskonnon kristinuskoa paremmin vahvistavan valtakuntaansa.

Sotilaat päättivätkin häväistä kristityn Lucian määräämällä hänet pakkotyöhön ilotaloon. Voimme vain kuvitella miten vimmatusti sotilaat jo ennakkoon unelmoivat pääsevänsä nauttimaan viattoman kaunottaren suurista suloista.

Mutta ilo oli ennenaikainen. Mönkään meni tämäkin yritys, sillä Lucia jäykistyi liikkumattomaksi, eikä hänestä auennut iloa jaettavaksi. Raivostuneet sotilaat päättivät polttaa neidon roviolla, mutta - tuli ei syttynyt. Diocletianukselle uskolliset joukot kaivoivat suutuspäissään Lucialta vielä silmätkin päästä, mutta niiden tilalle kasvoivat heti uudet.

Miekka sentään puri ja Luciasta tuli pyhä marttyyri. Joskus hänet kuvataan kantamassa ihmisen silmää kädessään tai lautasella. Ja näin hänestä tuli lyseoni lisäksi myös silmäsairaiden suojeluspyhimys.
Lucian traaginen tarina on vedonnut meihin suomalaisiin ja vähitellen hän on tullut osaksi monen suomalaisen jouluperinnettä. Kynttiläkruunu päässään hän vaeltelee kaupungin halki keräämässä varoja ja sympatioita marttyyreille sekä kaikille väärinkohdelluille.