Yritykset, yhteisöt, koulut, kaveriporukat ym kokevat pikkujoulut juhlana, jolloin mieli on iloinen, tarjoilu jouluaiheinen ja kaikkien mukanaolo tärkeä. Pikkujoulut on hyvä syy koota porukka yhteen ja juhlia syyskauden päättymistä.

Kotien pikkujoulujen ajatellaan olevan perua tavasta, jonka mukaan Tuomaan päivänä 21.12. sai alkaa maistella itse pantua olutta. Ruotsissa Tuomaan päivän iltaa kutsuttiin pikkujouluksi. Myöhemmin ruotsalainen perinne vaihtui Lucia-juhlaan, joka edelleen muistuttaa suomalaista pikkujoulua. Jouluinen maustejuoma, glögi, on sekin saapunut meille naapurista.

Jo 1800-luvun lopulla adventtia kutsuttiin silloin tällöin pikkujouluksi. Adventin aikaan vietetyistä ylioppilasosakuntien "syyskauden viimeisistä iltamista" muotoutui hiljalleen pikkujoulu. Ennen toista maailmansotaa puhuttiin myös puurojuhlasta, jossa nimen mukaisesti syötiin joulupuuroa ja kuunneltiin puuropuheita. Joka mantelin löysi, oli pikaisesti menevä naimisiin.

Nykyisenlaisille pikkujouluille tasasivat tietä koulujen kuusijuhlat ja yliopistojen syyslukukauden varsin riehakkaatkin päättäjäiset. Yhdistyksiin ja urheiluseuroihin tapa juurtui itsenäisyyden ensivuosina, ja seuraavina vuosikymmeninä pikkujoulut levisivät myös työpaikkojen juhlaksi.

 

 

Päiväkotien ja koulujen juhlat vielä varsinaista joulua: herttaista tunnelmaa, laulua,leikkejä ja pieniä lahjoja.

 

  

Ryyppyjuhlan maineen pikkujoulu sai kultaisella 60-luvulla. Sananlasku "Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten" on tiettävästi tuolta ajalta.

 

Ohjelmaa aikuisten pikkujouluihin :


Valitaan muutama mies ja yhtä monta naista. Miehet istumaan, naiset seisomaan tuolin taakse. Miehille annetaan sukkapuikot (2) ja lankaa, nainen miehen taakse neuvomaan kuinka kudotaan. Nainen ei saa koskea kutimeen. Hauskaa. Joskus löytyy joku joka osaa kutoa. Voittaja on tietysti pari joka saa eniten kudottua.


Järjestetään juhlaväki kahteen jonoon, mielellään vuorotellen mies-nainen-mies-nainen. Jonon ensimmäisille annetaan appelsiini leuan ja rintakehän väliin. Hedelmä tulee kuljettaa jonon viimeiselle käsiä käyttämättä. Leuka-rintakehä- ja polviotteet ovat suosittuja!




Valitaan kaksi miestä ja kaksi naista (huumorintajuisia) ja molemmille mies-nais-pareille annetaan pussilakanat. Parien tulee mennä pussilakanan sisään ja vaihtaa siellä vaatteet keskenään (sovitaan ennalta missä vaatekappaleessa kulkee raja...). Yleisöllä on hauskaa, sillä merkillisesti pussilakanan sisällä olevat ovat kuin vaatehuoneessa, eivätkä ajattele että joka kommentti kuuluu ulkopuolelle...

 


Pyykkipojat kadoksissa. Yleisöstä valitaan 2-4 miestä ja naista tai leikkiin voi tulla myös halukkaat. Tässä leikissä on monta tapaa ideoida, mutta periaate on tämä: Peitetään silmät vaikkapa ensin miehiltä ja laitetaan 10 pyykkipoikaa vastaparin, eli tässä tapauksessa naisen vaatteisiin ympäri kehoa ja kaikki aloittavat yhtä aikaa etsimään pyykkipoikia silmät sidottuina naisen vaatteista ja sama sitten toisin päin. Yleisöllä on taatusti hauskaa eikä siinä jää totiseksi kilpailijatkaan.


Myös miesten missikisat on todellinen menestys. Meikkaukseen, pukeutumiseen, koruihin ym. satsataan niin, että kun missit tulevat numerolappuineen esittäytymään,kaikilla on taatusti hauskaa.
Voittajaa äänestetään ja voittaja saa kruunun ja tiaran  (esim. tiimarista muutamalla eurolla).


Ehdottomasti hauskinta aikuisten pikkujouluissa on Joulupukin saapuminen. Kerrankin on aikuisella lupa olla lapsenmielinen ja hihkua innosta saadessaan pienen lahjan.


Työpaikan pikkujouluun saa tiernapojista mojovan version. Sanoja muutellaan työpaikan henkilöihin sopivaksi; päällikön täytyy tietenkin olla Herodes, meillä oli ylettömän hauskaa kun päällikkö julisti: "En minä ole mikään styranki".

 

 

 

Ravintoloissa on juhlittu pikkujouluja jo marraskuun alkupäivistä saakka, mutta virallisesti pikkujoulukausi avataan marraskuun 28. päivä, joka on ensimmäinen adventtisunnuntai.