http://www.topmainos.fi/Kuva7.jpg

 

Monissa perheissä jouluaatto aloitetaan joulupuurolla joko oman perheen tai laajennetun lähiperheen kesken. Pari voileipää, riisipuuroa kanelin ja sokerin sekä maidon kera, ehkä joulutorttu ja kahvia, käynnistävät aattopäivän puuhat mukavasti. Samalla voidaan myös vaihtaa lahjat niiden kanssa, jotka eivät aattoiltana ole mukana. Ja puurossa on tietysti piilotettuna se kuuluisa manteli, jonka saajalle manteli tuo onnea ja lupauksen naimisiin pääsystä. Toisen uskomuksen mukaan mantelin saajan toive, jota hän ei saa kertoa muille, toteutuu.

http://www.napakka.fi/images/feniks/joulukortti4.jpg

Kello 12.00 jouluaattona julistetaan Joulurauha Suomen Turussa. Joulurauha on kristillisten maiden perinne, jonka mukaan juhlapyhien aikana on ponnisteltava tavallista enemmän yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.

 

Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla
kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin
laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee,
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen
rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta
ja rikkomuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan kaupungin
kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.

I morgon, vill Gud,
infaller vår Herres och Frälsares nåderika födelsefest;
och varder förty härigenom en allmän julfred kungjord och påbjuden,
med åtvarning till envar att denna högtid med tillbörlig andakt fira,
och i övrigt iakttaga ett stilla och fridsamt uppförande,
emedan den, som häremot bryter samt julhögtiden
genom något olagligt eller otillbörligt förfarande oskärar,
gör sig under försvårande omständigheter förfallen till det straff,
lag och författningar för varje brott och överträdelse särskilt påbjuda.
Slutligen tillönskas stadens samtliga invånare en fröjdefull julhelg.

http://www.tunturisusi.com/joulu/joulukuva82.jpg

Aattoillan kohokohta on ruokailu. Monessa perheessä on tapana lukea Jouluevankeliumi ennen aterioinnin aloittamista. Joulupöydässä istutaan pitkään ja hartaasti. Ainoat, joille ruoka ei aattona maistu, ovat lapset, jotka odottavat jo malttamattomasti oman joulunsa kohokohtaa; joulupukkia ja/tai lahjojen jakoa. Jouluruokaa on tapana nauttia myös joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Jouluruokaan ei taideta kyllästyä vaikka sitä syötäisiin pikkujouluista isoon jouluun saakka. Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen…

http://www.kansantanssinyst.fi/Tanhuviesti/tanhuviesti0409/joulukortti1.jpg

Suomalaista pukkiperinnettä edustavat tapanin- ja nuutinpukit. Ne olivat sarvin ja tuohinaamarein varustettuja pelottavia olentoja, jotka kulkivat talosta taloon, mutta eivät tuoneet lahjoja. Lempeän Nikolauksen tyyppinen, lahjoja tuova joulupukki, joka asuu Korvatunturilla, alkoi vierailla kodeissa vasta 1927. Olipa pukki kuinka lempeä olento tahansa, moni muistaa lapsena pelänneensä pukin tuloa kuollakseen. Pukille esittäydytään edelleen kohtaloa uhmaten ja pelosta väristen, lahjakontti kun on kuitenkin niin houkutteleva…

http://farm3.static.flickr.com/2546/4144127947_01058336a6_o.jpg

Mutta saadakseen lahjoja on pitänyt olla kiltti jo pitkään ennen joulua; joulupukin pikkuapulaiset tontut ovat nimittäin kurkistelleet ikkunoiden takana ja tehneet merkintöjä mustiin kirjoihinsa. Lasten joulun kohokohta rassaa perheen pienimpiä, ja aikuisia, niin suuresti, että monissa lapsiperheissä pukin vierailu ja lahjat hoidetaan pois ohjelmasta heti alkuillasta, niin että aikuiset voivat nauttia rauhassa jouluateriastaan. Aikuisten joulussa joulupukkia tuskin enää odotellaan, vaan lahjat on jo asteltu kuusen juurelle koristelun yhteydessä ja jaetaan sopivana ajankohtana illan mittaan.

 

http://www.kolumbus.fi/veli.hamalainen/sotalapset/joulukortti_1944.jpg