Joulusauna on oleellinen osa jouluamme. Jouluaattona saunominen on kuulunut vanhoihin maalaistapoihin Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa ja Virossa. Joulusaunassa käytiin kekriperinteitä jatkaen jo keski- tai iltapäivällä, jotta haltia tai suvun vainajat saivat rauhassa kylpeä tavalliseen aikaan. Joulusaunassa kylvettiin hartaissa ja juhlavissa tunnelmissa, puhuminen ei ollut suotavaa. Koska aiemmin synnytettiin saunassa, Jeesuksen syntymäjuhla joulun aikaan teki löylyhuoneesta tavallistakin pyhemmän paikan.

Muinoin joulusauna on ollut suomalaisten tärkein joulutapahtuma - ja sellainen se on monille vielä tänäkin päivänä. Sauna ei merkitse suomalaisille vain löylyjä ja peseytymistä, vaan se on myyttinen paikka, johon liittyy paljon perinteitä ja uskomuksia.

Jouluoljet ovat osa mennyttä Jouluperinnettämme. Entisaikoina jouluoljet levitettiin lattialle kaikkialla Pohjolassa. Olkiin uskottiin liittyvän taikavoimaa, joka takasi tulevan vuoden sadon. Samalla oljet edustivat kristillistä perinnettä, sillä Jeesus-lapsi syntyi talliin pehmikkeinään olkia. Pehmeät oljet toivat entisaikaan kylmille ja koville lattioille myös pehmeyttä, mukavuutta ja puhtautta. Nykypäiväänkin oljet kuuluvat - olkikoristeet ovat yhä olennainen osa suomalaista joulukotia.

Monet ovat halunneet nähdä jouluoljissa juuri Jeesuksen syntymäpaikan, tallin edustajan. Olkien käyttö lattioilla on kuitenkin kristinuskoa vanhempi tapa. Alunperin oljet olivat oikeastaan maton korvike, yleinen lattianpeite niin kodeissa, palatseissa kuin kirkoissakin. Olavi Pyhän käydessä vuoden 1020 tienoilla isäpuolensa Sigurd Syrin luona lattialle sirotettiin olkia ja seinät peitettiin vaatteilla.

Olkien tuominen tupaan oli merkkinä jouluntulosta. Olkien heittämisestä kattoon katsottiin vuodentuloa. Jouluoljilla piti yleensä käyttäytyä siivosti, eikä niihin saanut sekoittua mitään työntekoon viittaavaa. Myös erotiikka jouluoljilla oli kiellettyä, sillä muuten viljaan tuli ohdakkeita. Siivot joululeikit olivat kuitenkin sallittuja. Jouluolkien jälkikäyttöönkin liittyi maagisia uskomuksia. Joulun jälkeen ne sidottiin hedelmäpuiden ympärille, kertoi Linne 1745. Toinen tapa oli levittää ne karjapihaan, jotta karja tervehtyisi. Kourallinen jouluolkia kasvatti hyvän viljan, ja jos jouluoljet poltettiin kaalimaalla, siihen ei kesällä tullut matoja. Mattojen yleistyttyä oljet ja havut katosivat lattioilta
 

Varsinkin maalaisväestön keskuudessa on entisaikaan elänyt monia jouluun liittyviä taikoja ja uskomuksia. Niistä huokuu joulun arvostus suurena ja tärkeänä juhlana. Ennen muinoin kyläläiset saivat viedä kirkkoon mukanaan kynttilöitä. Monet halusivat tuoda ne mukanaan myös takaisin kotiin, sillä kirkossa palaneessa kynttilässä oli taikavoimaa. Kun sen sytytti ukonilmalla, sai olla huojentunein mielin, sillä sen voima takasi, ettei salama iskenyt omiin nurkkiin. Myös aura ja muut maanviljelyksessä käytetyt työkalut pysyivät terävinä, kun ne rasvattiin joulukynttilällä. Kynttilöitä valaessa oli pysyttävä asiallisena. Turha puhuminen ja nauraminen oli unohdettava. Jos mieltään ei kuitenkaan pystynyt hillitsemään, saattoivat kynttilät palaessaan räiskyä ja loimua isolla liekillä.

Jouluolkien tupaan kantaminen oli merkki joulunvieton alkamisesta. Ennen olkien levittämistä lattialle isännän tehtävänä oli heittää sylillinen olkia korkealle kattoon. Seuraavan vuoden sadon onnistuminen nimittäin määräytyi sen mukaan, kuinka paljon olkia jäi kiinni orsille ja kattoon. Olkien levitykseen oli omat sääntönsä. Isännän tuli levittää ne tuvan lattialle peränurkasta oveen päin, jotta jouluun kuulumattomat asiat saatiin ajettua ovesta ulos. Linnutkin saivat oman osansa jouluherkuista. Niille tarkoitettu joululyhde tuli sitoa elonkorjuun aikana ensimmäiseksi tai viimeiseksi leikatuista kauroista. Tällä tavoin taloon taattiin hyvä viljavuosi, eikä tämän taian jälkeen linnuilla ollut asiaa syömään viljaa pelloilta. Jouluoljilla piti varoa kulkemasta paljain jaloin, sillä niin tehnyttä saattoi tulevana kesänä purra käärme jalkaan.

Onpa eletty sellaistakin aikaa, jolloin talonväki nukkui jouluyön lattiaoljilla. Sängyt olivat nimittäin varattu tärkeämpiä vieraita varten. Ne pyhitettiin esi-isien hengille ja vieläpä jouluateriakin oli jätetty heille pöytään ja kynttilä palamaan, jotta syöminen onnistui paremmin. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä hävisikö lautasilta aamuun mennessä mitään! Myös saunomisen suhteen noudatettiin hieman samanlaista kaavaa. Isäntäväki kävi löylyissä jo ennen pimeän tuloa, jotta haltijat ja tontut saivat saunoa rauhassa illan hämärtyessä. Haltijoita ja tonttuja pyrittiin miellyttämään, sillä vastalahjaksi ne huolehtivat talosta koko seuraavan vuoden. Kuinkas muutenkaan.

Yhden uskomuksen mukaan jouluyö kannatti viettää valvoen. Valvojaa odotti palkka; hän nimittäin pysyi virkeänä koko seuraavan vuoden. Joulunaika ei ollut tarkoitettu pyykinpesulle. Jos vaatteita kuitenkin sattui jouluna pyykkinarulla roikkumaan, oli uhkana että peto repii karjaa ja raadon nahka roikkuu kuivumassa koko vuoden. Niin tai näin, vanhat joulu-uskomukset luovat kutkuttavan mystisen tunnelman, ja nykypäivän ihminen huomaa kaipaavansa jotain samanlaista taikavoimaa myös omaan jouluunsa.